Koulutus

&

puheet


Olisiko sinun yritykselläsi mahdollisuus olla oman alasi hyvinvointia edistävänä asiantuntija? Miltä kuulostaisi hyvinvointi, pohjoismainen luontoyhteys, kestävän kehityksen teemat ja tieteellinen onnellisuuden lisääminen myynnin koulutuksena?

Helsinki Interiorsin johtava suunnittelija Anna Tiula on kysytty vieras paitsi arkkitehtuurin ja muotoilun ajatuksiaherättävien puheenvuorojen vuoksi, mutta myös maan johtavana asiantuntijana biodesignin ja positiivisen psykologian yhdistämisessä asumiseen, hoiva- ja toipumistiloihin sekä työympäristöihin.

Anna kirjoittaa ja tutkii Alvar Aallon ihmiskeskeistä suunnittelua ja luontoyhteyden ratkaisuja, ja puhuu tästäkin aiheesta mielellään.

Inspiroivat ja innostavat puheenvuorot sekä koulutukset yrityksille sisältävät kartoituksen yrityksen viestinnällisistä tarpeista tulla kuulluksi ja viedä omaa erityisosaamistaan uudelle tasolle. Etenkin koulutuksissa emme ainoastaan tuo puhujan ammattitaitoa kuulijoille, vaan tutustumme ensin yrityksenne palveluihin ja tuotteisiin, ja pyrimme löytämään niistä uusia näkökulmia, jotka voidaan esimerkiksi myynnissä voidaan yhdistää hyvinvoinnin tieteellisiin tutkimustuloksiin.

Järjestämme myös koulutuksia ja muun muassa erilaisia after work- sekä aamiaistilaisuuksia showroomillamme Tehtaankadulla. Tarjoilun yhteistyökumppaniksi tarjoamme Lettuce Date vegaanisia ja esteettisiä herkkuja.

Viimeaikaisia puheita | Julkaisuja |  Workshoppeja |  Uusimmat IG |  Facebook

|

Viimeaikaisia puheita | Julkaisuja |  Workshoppeja |  Uusimmat IG |  Facebook |

Alvar Aalto Biosymbiosis kongressi, jyväskylä

“Kaksipäiväinen, hybridimuotoinen BIOSYMBIOSIS-designseminaari tuo keskusteluun biolähtöisen suunnittelun kotimaiset sekä kansainväliset huippunimet, joista suuri osa esiintyy Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Biofiilisestä, luontoyhteydestä kumpuavasta suunnittelusta keskustelevat arkkitehti, Suomen arkkitehtiliiton SAFA:n puheenjohtaja ja Paimion parantola -säätiön toimitusjohtaja Henna Helander, sisustusarkkitehti Anna Tiula Helsinki Interiorista sekä Avotakka-lehden päätoimittaja Kari-Otso Nevaluoma A-lehdistä.

Jyväskylässä 1995 lähtien kolmen vuoden välein järjestetty Alvar Aalto -designseminaari on kansainvälisesti arvostettu muotoilutapahtuma, joka nostaa esiin alan huippututkimusta ja osaajia. Designseminaarin, samoin kun vuorovuosin toteutuvan arkkitehtuurin Alvar Aalto Symposiumin sekä Alvar Aalto -tutkijaseminaarin tuottavat Alvar Aalto -säätiö / Alvar Aalto -akatemia yhdessä Jyväskylän kaupungin ja muiden tapahtumakumppaneiden kanssa.”

Taloussanomat, 6.4.2022


Habitare x DDH Päälava

Design District Talks -keskustelussa Anna Tiula Helsinki Interiorsin perustaja nostaa vieraidensa kanssa luovaan yrittäjyyteen liittyviä aiheita esiin.

Helsinki Design Week x DDH

Yrittäjänpäivän keskustelu Suomi-talolla. Vieraana Gigle Community.

Habitare-messut, Arena

Design District Talks: Biofiilinen suunnittelu, Anna Tiula

Design District Talks

“Ihmisen aistimassa ympäristössä luontoon viittaavat elementit saavat meidät voimaan fysiologisesti paremmin. Puheenvuorossaan Anna Tiula Helsinki Interiorsista kertoo, miten biofiilisella suunnittelulla voidaan lisätä hyvinvointia, luovuutta ja rauhallisuuden kokemusta.”

Design Helsinki Event

Design Helsinki B2B-design-tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Helsingissä. Paneelikeskustelu Design Museossa Naavan Eeva Niemelän kanssa veti paitsi salin täyteen, myös innosti yleisöä keskustelemaan biofiilisesta suunnittelusta ja pohjoismaisesta hyvinvoinnista.


Meet The Designer - Design District Find